
|
|
|
|
|
|
|
Nuorten apurahat vuonna
2009
2008
2007
2006
2005
2004
|
|
|
Kuva: Roger Gustafsson
|
|
|
|
|
|
|
Nuorten taiteilijoiden apuraha 2010
|
|
|
|
|
Suomen Taideyhdistys ry jakaa vuosittain merkittävän summan apurahoina nuorille, enintään 35-vuotiaille kuvataiteilijoille. Tänä vuonna 6000 euroa saa 25 taiteilijaa eri puolilta Suomea.
Suomen Taideyhdistys on jakanut Nuorten taiteilijoiden apurahoja vuodesta 2002. Yhdistyksen palkinto- ja apurahalautakunnalle lähetettiin tänä vuonna 283 hakemusta, mikä on selvästi enemmän kuin parina viime vuonna. Hakijoiden taso oli tasaisen hyvä, vaikka enemmänkin omaperäisyyttä ja vahvoja ideoita olisi nuorilta tekijöiltä voinut odottaa. Lautakunnan jäsenet jäivätkin pohtimaan, eletäänkö nyt taiteessa murrosvaihetta.
Suomen Taideyhdistys päätti myöntää yhteensä 150 000 euroa kahdellekymmenelleviidelle nuorelle taiteilijalle, jokaiselle 6000 euroa taiteelliseen työskentelyyn.
1. Valokuva- ja videotaiteilija Sara Ahde (s. 1979 Oulussa), Oulu.
2. Kuvataiteilija (grafiikka, animaatio) Annika Dahlsten (s. 1975 Vaasassa), Turku.
3. Taidemaalari Eeva-Riitta Eerola (s. 1980 Siilinjärvellä), Helsinki.
4. Kuvataiteilija (maalaus, valokuva) Erno Enkenberg (s. 1975 Hyvinkäällä), Espoo.
5. Kuvataiteilija (maalaus, animaatio, installaatio) El Frauenfelder (s. 1979 Zürichissä), Järvenpää.
6. Kuvanveistäjä Anna Hyrkkänen (s. 1979 Tampereella), Tampere.
7. Kuvataiteilija (installaatio, video) Henriikka Härkönen (s. 1981 Espoossa), Helsinki.
8. Kuvanveistäjä Teija Isorättyä (s. 1980 Torniossa), Tornio.
9. Kuvataiteilija (installaatio, käsitetaide, performanssi) Jaakko Karhunen (s. 1979 Liedossa), Helsinki.
10. Performanssi- ja kuvataiteilija Essi Kausalainen (s. 1979 Helsingissä), Helsinki.
11. Kuvataiteilija (yhteisö- ja mediataide) Riikka Kuoppala (s. 1980 Helsingissä), Helsinki.
12. Kuvataiteilija (video, valokuva, installaatio) Mikko Kuorinki (s. 1977 Rovaniemellä), Helsinki.
13. Installaatiotaiteilija Antti Leppänen (s. 1978 Joensuussa), Helsinki.
14. Kuvataiteilija (maalaus, grafiikka, installaatio) Jaakko Mattila (s. 1976 Oulussa), Helsinki.
15. Taidemaalari, kuvanveistäjä Teemu Mäenpää (s. 1977 Kotkassa), Tampere.
16. Taidemaalari Reima Nevalainen (s. 1984 Espoossa), Kankaanpää.
17. Kuvataiteilija (maalaus, installaatio) Leena Nio (s. 1982 Helsingissä), Helsinki.
18. Taidegraafikko, kuvanveistäjä Meri Peura (s. 1981 Tampereella), Helsinki.
19. Kuvataiteilija (video, installaatio) Johanna Raekallio (s. 1980 Helsingissä), Helsinki.
20. Mediataiteilija Pasi Rauhala (s. 1978 Lahdessa), Helsinki.
21. Taidemaalari Jukka Rusanen (s. 1980 Jyväskylässä), Helsinki.
22. Kuvataiteilija (valokuva, video) Timo Saarelma (s. 1977 Turussa), Helsinki.
23. Taiteilija (paikkasidonnainen taide) Jussi Suvanto (s. 1980 Vantaalla), Helsinki.
24. Kuvataiteilija (tila- ja videotaide) Jenni Toikka (s. 1983), Porvoo.
25. Kuvataiteilija (maalaus, valokuva) Kari Vehosalo (s. 1982 Ylöjärvellä), Helsinki.
Taideyhdistyksen palkinto- ja apurahalautakunnan puheenjohtaja on taiteilija Antti Tanttu. Muut jäsenet ovat taiteilija Susanne Gottberg, tutkija, taidehistorioitsija Hanna Johansson, taiteilija Vesa-Pekka Rannikko ja diplomi-insinööri Antti Kantola. Sihteerinä toimii yhdistyksen asiamies, Taidehallin johtaja Maija Koskinen.
*
Nuorten taiteilijoiden apurahaa voivat hakea enintään
35-vuotiaat, ammattiin valmistuneet kuvataiteilijat.
Seuraava hakuaika on 1.1.-31.3.2011.
Ikäraja: Hakijan tulee olla hakuajan päättyessä (31.3.2011) enintään 35-vuotias.
Opinnot: Ensisijaisesti hakijan tulee olla suorittanut perusopinnot. Tapauskohtaisesti käsitellään hakijat, jotka ovat opintojensa loppusuoralla ja toimivat jo kuvataiteilijan ammatissa, mutta eivät ole vielä virallisesti valmistuneet (esimerkiksi molemmat tai toinen osa lopputyöstä jo tehtynä).
Aikaisemmat apurahat: Nuorten apurahaa ei voi saada kahta kertaa.
Apurahan käyttökohde:
Jatko-opinnot: Apuraha voidaan myöntää kuvataiteen jatko-opintoihin kotimaassa ja ulkomailla. Kuvataiteiden osa-alueita sivuavat jatko-opinnot käsitellään tapauskohtaisesti.
Apuraha voidaan myöntää työskentelyapurahana, kohdeapurahana tai esimerkiksi laitehankintoihin.
Lataa hakulomake: hakemuslomake2010.pdf
Acrobat Reader-ohjelman voit ladata tästä: Adobe Acrobat Reader
Hakemus liitteineen lähetetään osoitteella: Suomen Taideyhdistys / Nuorten apuraha, c/o Helsingin Taidehalli, Nervanderinkatu 3, 00100 Helsinki.
|
|
|
|
WWW-toteutus 2004: Lasipalatsin Mediakeskus Oy, Flammable Solutions
|
|