Enemmän kuin kuvia seinillä


Taidekeräilijäpari Raini ja Raimo Heinon kokoelmaan kuuluu yli 1400 kotimaista teosta, joista ensimmäinen hankittiin aikoinaan pariskunnan yksivuotishääpäivälahjaksi. Heinoille taide on kuin ystävä, arjen henkireikä, joka antaa ajatuksille siivet. Keräilijöiden kodissa taide ottaa vastaan jo ovella. Keskustelimme taiteen monimuotoisuudesta, välillä ihmetystäkin herättävästä nykytaiteesta sekä pohdimme sitä, mikä keräilyssä oikein koukuttaa.



KUVA: Katri Salmenoja


Miten keräilyharrastuksenne sai alkunsa? Onko ensimmäinen hankkimanne teos kenties ripustettu aikoinaan tämän kodin seinälle?


Raini: Itse asiassa ei ole, meillä ei siihen aikaan vielä ollut vakiasuntoa. Ensimmäinen hankinta tuli vähän kuin sattumalta. Oltiin juuri oltu tasan vuosi naimisissa. Käveltiin Citykäytävällä, Helsingin rautatieasemaa vastapäätä, ja nähtiin ikkunassa Olavi Laineen Mustalaistyttö (1960). Minähän sitä sitten aloin hinkua ja päätettiin ostaa taulu meille hääpäivälahjaksi. Siitä se alkoi. Teoksessa puhuttelivat värit, ja mustalaistyttö kuvassa herätti minussa jonkinlaista kaukokaipuuta. Minun valintahan se oli. Muutenkin olin se, joka alun perin ehdotteli taidenäyttelyissä käymistä. Oli hienoa, että Raimo lähti minne vain, kun pyysin. Oikeastaan keräily käynnistyi kuitenkin vasta, kun muutettiin tähän kotiin vuonna 1971. Joitakin teoksia saatiin myös perintönä Raimon vanhemmilta ja kummivanhemmilta.


Raimo: Eipä niitä paljon ollut. Sellaisia kotitauluja, joita monilla oli siihen aikaan seinällään.


Raini: Olen ollut koko ikäni kiinnostunut taiteesta, olkoon mikä taiteenlaji tahansa, ja jotenkin se sitten on kehkeytynyt enemmän kuvataiteen puolelle. Kyllä se on sillä tavalla ollut sisäsyntyinen asia. Missään nimessä keräilijäksi ei kuitenkaan synnytä. Se ei ole niin yksinkertaista, jos haluaa, että kokoelmasta tulee jonkinnäköinen. Pitää ensin oppia erottelemaan niin sanottu toritaide tavallisesta taiteesta.