Hetken havaintoja ja luovaa läsnäoloa

Croquis-piirtäjien pitkä odotus palkittiin syyskuussa, kun piirustusillat saivat jatkoa tuttuun tapaan Helsingin Taidehallissa. Suomen Taideyhdistys on järjestänyt elävän mallin piirustusiltoja vuodesta 1973 alkaen. Pikaisesti paperille syntyvät piirustukset vapauttavat mielen ja laajentavat näkökulmia ihmiskehoon luonnoslehtiön molemmin puolin.



Kuvataiteilija Antti Tantun croquis-piirustus.



Elävän mallin nopeaa mutta tarkkaa havainnointia kehittävä croquis tuo yhteen niin innokkaita harrastelijoita, kokeilunhaluisia ensikertalaisia kuin ammattitaiteilijoitakin. Yksi viimeksi mainituista on jo pitkään Suomen Taideyhdistyksen croquis-illoissa käynyt kuvataiteilija Antti Tanttu. Tantulle piirtäminen on oleellinen osa taiteellista työskentelyä ja piirustusilloissa käyminen tapa ylläpitää ja kehittää piirustustaitoa.

”Luonnostelen kaikki teokseni piirtämällä. Croquis on tärkeä työkalu, joka auttaa kehittämään havaintoa ja käden motorisia taitoja. Se myös vapauttaa ajattelusta ja pakottaa hetkelliseen havaintoon. Alussa piirtämiseni oli hapuilevaa ja kömpelöä, mutta se on vuosien myötä kehittynyt. Croquis-piirtäminen ei kuitenkaan ole kuin polkupyörällä ajamista, jonka kerran opittuaan osaa aina, vaan jos piirtämisessä on ollut pidempi tauko, joutuu ikään kuin aloittamaan alusta.”

Hyvän taidemallin ominaisuuksiin kuuluu Tantun mukaan monipuolisuus.


”Kaikki ihmiset ovat kiinnostavia, iällä, koolla tai sukupuolella ei ole väliä. Hyvä malli osaa ottaa monipuolisia asentoja, sekä dynaamisia että staattisia.”


Tanttu tarkastelee piirustusilloissa tapahtunutta muutosta 80-luvulta nykypäivään tyytyväisenä.


”Aloittaessani piirtämisen 18-vuotiaana suurin osa piirtäjistä tuntui minusta iäkkäiltä, kuten silloinen Taidehallin johtaja Seppo Niinivaara, joka oli ahkera piirustusilloissa kävijä. Nykyään piirtäjiä tuntuu olevan kaikista ikäryhmistä, ja ilahduttavasti myös nuorempi väki on löytänyt croquis’n pariin.”



Noora Palotien mielestä parasta taidemallina toimimisessa on siihen liittyvä vapaus ja luovuus.



Suomen Taideyhdistyksen järjestämät croquis-illat on tarkoitettu kaikille, eikä niihin vaadita erikoisosaamista. Illoissa toimii laaja joukko erilaisia taidemalleja.



Vapaana taidemallina työskentelevälle Noora Palotielle on kertynyt kokemusta piirustusilloista jo kymmenen vuoden ajalta.

”Valmistuin kätilöksi 2011, mutta koin paperit saatuani, etten halunnut tehdä elääkseni vain kätilön työtä. Halusin kokeilla jotain luovempaa ja keholla työskentelyä. Kuulin taidemalliudesta ystävältäni, joka piirsi silloin Helsingin Yliopiston Piirustuslaitoksella. Ystäväni ajatteli, että sopisin malliksi hyvin, koska olen muodokas, joten minussa on piirrettävää ja toisaalta olen myös lyhyt, niin mahdun kivasti paperille.”

Eniten Palotie nauttii taidemallin työhön liittyvästä vapaudesta ja luovuudesta. Kehollisuus on samaan aikaan yksi työn parhaimmista ja vaativimmista puolista.

”Parasta on luovuus, keholla työskentely ja se, että määrittelen itse omat työaikani. Olen mallina hyvin läsnä. Toisaalta pidän myös siitä, että saan välillä uppoutua ajatuksiini ollessani asennossa. Haastavinta työssä ovat sen fyysisyys ja epäsäännöllisyys. Pitkät, vaativat ja etenkin seisovat asennot ovat keholle ja mielelle rankkoja.”

Keskeinen osa taidemallina toimimisen luovuutta on Palotien mielestä päätösvalta omaan kehoon.

”Malli keksii ja päättää, miten kehonsa asettelee piirtäjille. Malli voi myös valita kehon linjojen suunnat sekä sen, mitä tuo esille ja mitä peittää. Croquis on taidemallin työtehtävistä luovinta, koska siinä asento vaihtuu tiuhaan, eikä siihen liity niin tarkkoja toiveita kuin pitkiin asentoihin.”

Palotie tietää taidemallina toimimisen vaativan eritoten kärsivällisyyttä ja kykyä olla paikoillaan – sekä fyysisesti että henkisesti. Avuksi on myös hyvä oman kehon tuntemus.

”On hyvä tietää, mitkä asennot sopivat omalle keholle ja missä asennoissa kykenee olemaan. Kyky nähdä oma kehonsa ikään kuin oman itsensä ulkopuolelta auttaa minua vaihtelemaan asentoja, käyttämään mielikuvitustani ja kuvittelemaan, miten minua voisi mahdollisesti piirtää. Taidemallin työ opettaa olemaan katseen kohteena ja etenkin tutkivan katseen alaisena. Kehoni on taidemallina kiehtova ja kiinnostava piirtäjille eri tavalla kuin muissa elämän aspekteissa.”

Taidemallina toimiminen on tuonut Palotielle rohkeutta sekä laajentanut ymmärrystä näkökulman merkityksestä.

”Työ on antanut minulle vielä enemmän rohkeutta olla oma itseni ja olemaan välittämättä siitä, miten muut näkevät kehoni. Olen nähnyt itseni niin monesta eri kuvakulmasta, niin monen ihmisen piirtämänä, että olen ymmärtänyt, kuinka oma näkemykseni on myöskin vain yksi ja oma totuutensa. Lisäksi se, että kehoni jaksaa olla asennoissa ja pysyä paikallaan, vaikka tekisi mieli liikkua, tuo minulle ylpeyttä.”



Tia Talli croquis-piirustustensa äärellä.



Elokuva- ja tv-tuottajana työskentelevälle Tia Tallille piirustusillat luovat tilan keskittyneelle läsnäololle ja uuden oppimiselle. Kuvataidetta rakastava Talli kokee croquis’n olevan ennen kaikkea pakoa arjesta.

”Piirtämisessä yhdistyvä käden ja silmän koordinaatio pitää aivot niin kiireisenä, etten edes kykenisi ajattelemaan piirustusillan aikana mitään muuta. Hetkessä on vain teroitetun lyijykynän tuoksu ja valkoinen paperi, johon ensimmäinen piirretty viiva tuntuu aina jännittävältä.”

Elävän mallin piirtäminen antaa Tallille mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta. Vaikka kehitystä tapahtuu koko ajan, piirtäjänä hän ei koe koskaan olevansa valmis.

”Piirustusilta muistuttaa vähän urheilusuoritusta. Alussa ollaan pidempi hetki saman asennon parissa lämmitellen kättä ja kynää, loppupuolisko mennään nopeilla vaihdoilla kokonaiskuvaa ennakkoluulottomasti hahmotellen. Jo näiden kahden ero yhden illan aikana on merkittävä ja tuntuu, että ymmärrän ihmiskehosta paljon enemmän tunnin päätteeksi kuin sille tultaessa. Mittasuhteiden, perspektiivien ja asennon painopisteen hahmottaminen on vienyt kauan aikaa, ja sitä ei ole voinut oppia muulla tavalla kuin kokeilemalla, havainnoimalla ja vertailemalla aiempia töitään.”

Suomen Taideyhdistyksen piirustusilloissa nähtyjen taidemallien kirjo on vuosien saatossa monipuolistunut. Myös Talli pitää vartaloiden variaatiota tärkeänä osana piirtämistä.

”Ihmiskeho on aina kaunis. Rakastan kaikenlaisten kehojen piirtämistä ja ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka mahdollistavat tämän harrastuksen ja antavat taiteellisen innoituksen sille. Vaikka kymmenen vuoden harrastuksen aikana muutos malleissa ja vartalomallien kirjossa on ollut merkittävä, ehkä erilaisuutta ja monimuotoisuutta voitaisiin tuoda nykyistä enemmänkin mukaan. Piirustusilloissa kyse on kehopositiivisuudesta parhaimmillaan, ja mallina toimiminen voisi olla myös monelle vartalonsa kanssa kipuilevalle voimaannuttava kokemus.”


*


Suomen Taideyhdistys järjestää elävän mallin croquis-piirustusiltoja syyskaudella tiistaisin ja torstaisin. Lue lisää verkkosivuiltamme: Tapahtumat -> Piirustusillat.