Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto 2021
Kuvanveistäjä Emma Jääskeläinen (s. 1988) veistää pehmeän pulleita veistoksia, jotka tuovat mieleen kotoiset ja lämpimät asiat villaisesta lankakerästä simpukan sydämeen tai pehmoiseen vatsaan. Dukaattipalkinnolla palkittu ja vuoden 2022 Nuoreksi taiteilijaksi valittu Jääskeläinen näkee veistoksen leikkisänä ja helposti lähestyttävänä mediana.
Emma Jääskeläinen: Repose, 2021, Norwegian Rose -marmori, travertiini Noce, 104 x 158 x 122 cm. KUVA: Trevor Good, courtesy PSM Gallery Berlin
Veistoksen muoto herää kehollisesta kokemuksesta.
”Kuvanveistoon kuuluu kokonaisvaltainen keholla aistiminen. Olen opiskellut aikaisemmin performanssia, johon kuuluu omalla keholla ilmaisu. Suhteeni kuvanveistoon on kaksijakoinen: esineiden tuottaminen ja kiviteollisuus herättävät ristiriitaisia tunteita ja veistoon liittyy tasapainottelua omien halujen ja eettisten kysymysten kanssa. Toisaalta kuvanveisto auttaa minua juurtumaan maailmaan. Nykyisin, kun veisto on ammatti, suhtaudun siihen vähemmän romanttisesti ja käytännönläheisemmin kuin ennen.”
Jääskeläisen veistoksia on nähty paljon museoissa ja julkisessa tilassa. Vuonna 2020 paljastettiin Herttoniemenrannassa Adriananpuistikossa Jääskeläisen veistos Put put, joka on taaperon kokoinen pieneltä pilveltä tai kummitusmaiselta satuolennolta näyttävä kiviveistos.
Jääskeläinen kertoo, kuinka teoksen tuominen julkiseen tilaan auttaa sovittamaan sitä leikin ja tradition väliin. Julkiseen tilaan veistettäessä prosessi myös puhuttelee tekijää uudella tavalla, kun lähialueen asukkaan saattavat kertoa miltä heidän pihalleen tai lähipuistikkoonsa ilmestynyt teos näyttää asukkaiden silmin.
”Kivi on ikiaikainen materiaali. Veistän periaatteessa perinteistä aihetta, ihmisen kehoa tai sen osaa, jonka päälle liitän aikamme katoavaa kerrostumaa. Sellainen voi olla vaikkapa taskun pohjalta löytynyt purkka tai maassa lojunut roska, joiden avulla teokseen tulee uusia ajallinen ulottuvuus. Samalla katoavien ja hauraiden kerrostuminen herättää kiinnostavia kysymyksiä: jos veistoksen päältä varastetaan lippis, onko kyseessä enää sama teos?”
Emma Jääskeläinen: Night Studio, 2021, Hermelin-marmori, travertiini Noce, suomenlampaan villa, 80 × 95 × 60 cm. KUVA: Jussi Tiainen
Jääskeläisen materiaalina on kiven lisäksi usein villa. Luonnonmateriaalit ovat veistäjälle läheisiä ja niiden avulla hän työstää muun muassa omaa suhdettaan luonnonympäristöön.
Jääskeläinen tekee kuvanveiston lisäksi musiikkia. Hän on harrastanut jazzlaulua sekä tehnyt lauluja singer-songwriter-periaatteella. Olosuhteiden saattelemana koti on toiminut pidemmän aikaa työhuoneena ja musiikista on tullut taas läheisempää. Samalla veistotöiden koko on pienentynyt ja Jääskeläinen on saattanut tehdä kotonaan savesta teoksia.
Kuvanveistosta ja musiikin teosta löytyy useita yhtymäkohtia suhteessa tilaan, aikaan ja kuvan syntyyn.
”Minulle veistoksen muoto syntyy usein liikkeestä. En oikeastaan veistä hahmoja vaan piirrän ääriviivaa, jonka sisällä on tilaa. Olen toistanut paljon samoja klassisiakin aiheita, kuten kättä. Käsi voi olla humoristinen tai tylsä, kuten vaikka turvonnut ja känsäinen käsi, joka on kuitenkin tehnyt vaikkapa musiikkia. Muodot syntyvät veistäessä usein toistosta, veistin esimerkiksi pyllyä monta vuotta. Laulaminen muistuttaa veistosta siinä, että siinä rakennan myös harmoniaa ja muotoja. Oikeastaan laulu ja veisto käynnistyvät molemmat samasta asiasta, liikkeestä.”
Emma Jääskeläinen: Running up that hill… soon, 2021, suomenlampaan villa, messinki, 73 x 55 x 30 cm. KUVA: Joe Clark, courtesy PSM Gallery Berlin
Artikkeli on julkaistu Suomen Taideyhdistyksen jäsenlehdessä 1/2022.