top of page

Kholod Hawash – William Thuring -palkinnon saaja

Kholod Hawash luo monimutkaisia tekstiiliteoksia, joissa yhdistyvät taistelu naisten oikeuksien puolesta ja runollinen kauneus.


Puhun vain vähän englantia, Kholod Hawash toteaa vaatimattomasti tavatessamme ensimmäisen kerran kahvilassa. Hänen vieressään istuva puoliso, taiteilija Saddam Jumaily, on valmiina tulkkaamaan arabiasta, joka on molempien äidinkieli. Hän lisää yksittäisiä sanoja Hawashin pyynnöstä ja kuvailee välillä heidän taustaansa, mutta antaa myös vuoropuhelulle sen tarvitseman tilan ja ajan, ymmärtäen että kaikkein vaikeinta uuden kielen opettelemisessa aikuisiällä on juuri sen puhuminen arkisissa tilanteissa. Alkuun pääseminen saattaa olla lannistavaa, mutta sen jälkeen edistyminen voi olla hyvinkin nopeaa. Sama pätee taiteelliseen uraan, sellaiseen kuin Hawashin.


Nainen ja käärme
Kholod Hawash, Fear, 2020, käsinommeltu kangas, 50 x 50 cm

Kholod Hawashin taiteen lähtökohtana on vahva itseilmaisun ja vapauden tarve. Hän täyttää suurikokoiset tekstiilityönsä viittauksilla, symboleilla, unilla ja utopioilla. Jokainen työ on täynnä tuhansia käsintehtyjä pistoja. En voi olla esittämättä banaalia kysymystä: kuinka kauan sellaisen luominen kestää? ”Nelisen kuukautta”, Hawash vastaa näyttäen kätensä. ”Sormenpääni kovettuivat jo aikoja sitten tässä työssä.”


William Thuring -palkinnon myöntämisen aikaan Hawash ja Jumaily olivat asuneet Suomessa runsaat kolme vuotta. He tulivat Jordaniasta, jossa he puolestaan olivat asuneet usean vuoden ajan paettuaan kotimaastaan Irakista. Hawash on itseoppinut ja johtaa taiteellisen tekniikkansa lapsuusvuosien ajoittaisiin talouskriiseihin Irakin ja Iranin välisen sodan ja Kuwaitin sodan seurauksena. ”Ihan kaikesta oli pula, jouduimme koko ajan improvisoimaan”, hän selittää.Jumailyn tavoin myös


Hawash teki lapsena itse omat lelunsa – nukkeja joiden hiukset hän otti omasta päästään, Jumaily puolestaan miekkoja autojen akuista otetusta lyijystä. Hawashin lapsuudenkodissa käsitöitä tehtiin päivittäin: ”Äitini käytti tilkkutekniikkaa ommellessaan uusia vaatteita vanhoista kankaista, ja minä autoin.” Kun Hawash sitten aikuisena alkoi luoda taidetta, ei kestänyt kauan ennen kuin hän löysi tiensä päällikeompeluun ja käsin ompeluun. Se tuntui ainutlaatuiselta ja omalta menetelmältä jossa raaka-ainekin oli merkityksellistä. ”Vaatteissa on tunnelataus”, Hawash toteaa.


Vaatetus – tai vaatteettomuus – on myös mitä suurimmassa määrin poliittinen asia. 20-vuotiaana Hawash joutui uskonnollisista syistä tehdyn happohyökkäyksen kohteeksi kotikaupungissaan Basrassa, koska oli liikkunut yleisellä paikalla ilman hijabia. Viime vuosien teoksissa esiintynyt alastomuus heijastaa hänen tunnettaan vihdoin saavutetusta vapaudesta. ”Niin kauan minut on pakotettu pidättymään”, hän sanoo. Sorto on esiintynyt monenlaisena: nuorena hänen opiskeluhaluaan ei kannustettu, ja mahdollisuus taiteen tekemiseen avautui vasta aikuisiässä Jordaniassa. Maanpaossakin häneen kohdistetut odotukset tuntuivat tukahduttavilta: alastomat naiset olivat mahdoton aihe, eikä tekstiilitaidetta hänen mielestään arvostettu.


Aluksi Hawashin taide oli enimmäkseen Mesopotamian alueen ja varsinkin sumerilaisen ja babylonialaisen kulttuurin innoittamaa. Vähitellen, askel askeleelta, hänen teoksensa ovat kehittyneet yhä persoonallisemmiksi, vaikka ovatkin symbolisia pikemmin kuin omaelämäkerrallisia. Hallitsevana teemana hänen taiteessaan on naisten yhteiskunnallinen asema, jota hän uusimmassa teoksessaan vertaa klassiseen Käärmeet ja tikapuut -peliin. Ei tosin mustavalkoisesti, koska elämä ei ole mustavalkoista. Otetaan vaikkapa käärmeet – ”ne ovat vaarallisia, mutta joskus niiden myrkky voi toimia lääkkeenä”, sanoo Jumaily, joka seuraa Hawashin prosessia läheltä.


Nainen joka leikkaa hiuksiaan
Kholod Hawash, Wild Song, 2022, käsin ommeltu kangas, 300 x 200 cm

Ennen William Thuring -palkintoa Hawash oli suomalaiselle yleisölle tuttu lähinnä osallistumisestaan Kiasman suurnäyttelyyn ARS22. Siellä esillä olleet kaksi teosta, As My Mom Predicted (2020) ja Enemies from Four Sides (2020), edustavat hänen kulttuurista taustaansa. Viimeksi mainitussa seinävaatteessa nainen leikkaa veitsellä pitkät hiuksensa, kuten leskeksi jääneen irakilaisen naisen odotetaan tekevän surunsa merkiksi. Hawashin teoksessa kyse on kuitenkin jostain muusta: tässä hiukset ja niiden edustama naiseus leikataan protestina naisten kokemalle sorrolle yliseksualisoidussa ja miesvaltaisessa yhteiskunnassa.


As My Mom Predicted -teoksen lähtökohtana puolestaan on uni, jossa Hawash on alasti, viimeisillään raskaana ja vatsakivuista kärsivänä täysin yksin. Teoksen nimi viittaa hänen äitinsä väittämään että unen täytyy olla paha enne. Tämä teos on Hawashin ensimmäinen Suomessa näytteillä ollut työ. Teoksessa nainen on kaikkea muuta kuin murtunut tai pelokas; hänen ilmeensä viestittää pikemminkin rohkeutta ja ylpeyttä. Se vastaa myös todellisuuden Hawashia, joka kuvaa itseään ytimekkäästi: ”Olen vahva.” ◾️

bottom of page