Suomen Taideyhdistyksen näyttely Helsingin Taidehallissa 26.1.–24.3.2019
Näyttelyn kuraattori Kari Kenetti haastatteli taiteilijaa.
Paul Osipow: Espressokannu, juureksia, 2003, öljy kankaalle, 80 x 120 cm. Kuva: Patrik Rastenberger
Sinulla on ollut jo useita kattavia näyttelyitä. Porin taidemuseon, Oslon Kunstnernes Husin ja Amos Andersonin näyttelyt ovat kuitenkin olleet ajallisesti tarkkaan rajattuja. Nykytaiteen museon näyttely Ateneumissa 1993 oli ensimmäinen lähes koko uran kattava näyttely. Katsotko tuotantoasi nyt toisin kuin silloin?
Olisi huolestuttavaa, jos en katsoisi tuotantoani toisin kuin silloin. Kumma kyllä minunlaiselleni pessimistille ja vaikertajalle, näen sen ajoittain yllättävänkin hyvänä ja jopa hyvin aikaa kestäneenä. Totta kai siellä on paljon huteja. Totean myös toistuvasti, että olisi pitänyt olla ahkerampi ja keskittyä paremmin. Mutta eklektikon tuotannoksi se on jopa osittain johdonmukainen. Eikä toivon mukaan tylsä.
Olet monessa yhteydessä sanonut, että aihe ja esittävyys eivät ole sinulle merkityksellisiä. Oletko edelleen samaa mieltä?
Aihe antaa minulle jonkinlaisen rakennustelineen, jonka varassa voin vapaasti liikkua, muunnella, toteuttaa päähänpistojani, temppuilla.
Olet maalannut paljon ulkomailla. Kuinka vieras ympäristö on vaikuttanut tekemisiisi?
En osaa vastata tuohon kattavasti, mutta ulkomailla näen ehkä paremmin, tarkoitan että kotona totun tuttuun ympäristöön ja liikun siellä epätarkkaavaisena. Ulkomailla, ja miksen vaikkapa Kotkassa, kiinnitän ympäristööni enemmän huomiota, en ohita sitä yhtä sulkeutuneena arkisiin ongelmiini.
Paul Osipow: Paradise View II, 1989, akryyli kankaalle, yksityiskokoelma. Kuva: Patrik Rastenberger
Jossain määrin koen jonkinlaisen ympyrän sulkeutuneen, sillä urasi alkuaikoina maalauksesi olivat niin sanotusti esittäviä. Tätä seurasi melko pitkä abstrakteja töitä sisältänyt kausi, josta se ikään kuin salakavalasti liukui taas esittävään ilmaisuun. Olen tosin tietoinen aivan uusista työn alla olevista teoksista, jotka eivät juurikaan esitä kuin itseään.
Tuotantoni ei ehkä ole johdonmukainen kaari (se on muuten aika kahlitseva asenne, jota jostain syystä pidetään kuitenkin kunnon taiteilijan tunnusmerkkinä), vaan se on pikemminkin spiraali. Tai tilkuiksi leikattu matonkuteiden kerä. Taiteilija saa mielestäni vapaasti palata jo jälkeen jättämäänsä, mutta hänellä on myös oikeus toistaa itseään (eihän siitä kuitenkaan aivan samanlaista tule). Minulla on usein tullut kiire toteuttamaan uusia virikkeitä ja silloin on jäänyt käyttämättömiä mahdollisuuksia.
Juuri Akatemiasta päästyäni toimin kuvismaikkana, velvollisuuksiini kuului myös taidehistorian opetus. Aloitin sen modernismista ja poukkoilin ajallisesti edestakaisin. Huomasin silloin, että oli olemassa taiteilijoita, jotka suhtautuivat omaan tuotantoonsa vapaasti eivätkä antaneet yleisten käsitysten kahlita itseään. Picassoa selitin siten, että hän palasi jo käyttämiinsä asioihin ja aiheisiin mielin määrin pitkienkin taukojen jälkeen.
Mikä on lempiruokasi?
Spagetti. •
Kari Kenetti on toiminut taiteen ja designin parissa galleristina ja kuraattorina. Paul Osipowin kanssa hän on tehnyt yhteistyötä 90-luvun puolivälistä lähtien.
Paul Osipow (vas.) ja Kari Kenetti. Kuva: Patrik Rastenberger
Haastattelu on julkaistu Suomen Taideyhdistyksen jäsenlehdessä 2/2018.