Yli 800 teoksen kokoelman haalineella taidekeräilijä Seppo Fräntillä rakkaimmat työt menevät vielä vuosienkin jälkeen ihon alle. Tunteella valikoituneiden teosten kokoelma on eräänlainen keräilijän muotokuva, jonka edessä Fränti kokee olevansa kuin alasti. Kiertelimme Nykytaiteen museo Kiasmassa ja keskustelimme siitä merkillisestä voimasta ja energiasta, jota taide voi kokijalleen välittää.
KUVA: Katri Salmenoja
Miten sinusta tuli taidekeräilijä?
Sanotaanko, että olen ollut hullu aika pitkään. Olen ostanut taidetta 70-luvulta saakka, mutta en vielä silloin sillä lailla kerännyt sitä. 90-luvulla se oli oikeastaan jo sitten lähtenyt käsistä ihan täysin. Lapsena keräsin monenlaista – pajuja, lääkekasveja ja käpyjä muun muassa. Käpyjä vietiin osuuskauppaan ja niistä sai hieman rahaa palkkioksi. Kyse oli muutamista markoista, mutta siitä se sitten kuitenkin lähti poikimaan.
Ovatko ensimmäiset taidehankintasi siis tehty tuosta käpykassasta?
Tavallaan! Jokainen, jolla vain on intoa ja iloa, voi päästä keräilyssä pitkälle.
Ja nyt olemme täällä Kiasmassa, jonne olet lahjoittanut noin 650 teoksen kokoelman.
Olen kyllä niin onnellinen tästä! Taidekokoelman arvo on toki taidehistoriallisesti äärettömän tärkeä, mutta ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että sen voi nyt jokainen nähdä täällä.
“Minua myös kannustettiin taiteeseen koulussa. Historianopettajani tilasi minulta kerran seinämaalauksen, josta tein hänelle myös pienoismallin. Hän maksoi minulle silloin palkan vanhoilla kolikoilla, en muista montako penniä.”
Kumpuaako kiinnostuksesi taiteeseen lapsuudestasi tai periytyykö se vanhemmiltasi?
Ei oikeastaan, isäni oli puuseppä ja äiti kotirouva, meitä lapsia oli neljä. Kyllä se syttyi kouluaikana, jolloin aloin kiinnostua piirtämisestä. Minua myös kannustettiin taiteeseen koulussa. Historianopettajani tilasi minulta kerran seinämaalauksen, josta tein hänelle myös pienoismallin. Hän maksoi minulle silloin palkan vanhoilla kolikoilla, en muista montako penniä. Olen vain ollut lapsesta asti kiinnostunut taiteesta. Kävin myös Taideteollisen korkeakoulun yleislinjan 70-luvulla.
Teetkö itse edelleen taidetta?
Kyllä minä piirrän edelleen. Matkoilla teen omilla kasviväreillä ja musteella sellaisia aika abstrakteja töitä, joista kuitenkin näkee sen tunteen, mikä siellä on taustalla. Olen aina tykännyt sellaisesta taiteesta, joka koskettaa. Tekijänä minun pitää päästä tiettyyn fiilikseen. Jos vaikka miettii meditointia ja muuta mietiskelyä tai unia, niin niiden jälkeen usein syntyy.
Mikä on ensimmäinen galleria- tai museomuistosi?
Ateneum. Olin silloin murrosikäinen, sitä luokkaa, sanoisin. Muistan, että tykkäsin kultakauden teoksista heti. Edelfelt, Gallen-Kallela ja Munch ovat suosikkejani.
Mikä on ensimmäinen hankkimasi teos?
Eräs Wiking Forsströmin teos vuodelta 1961 oli ihan ensimmäinen, hyvin abstrakti työ. Vaikutteet siihen tulivat silloin ympäristöstä, mutta silti se on ensimmäinen duuni, jonka olen hankkinut.
Taidekeräilijä Seppo Fränti on lahjoittanut 650 teoksen kokoelman Nykytaiteen museo Kiasmalle. KUVA: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.
Kuinka suuri kokoelmasi kaiken kaikkiaan on?
Sanoisin, että siihen kuuluu yli 800 teosta. Nykyään ostan teoksia harvemmin, ostamisella on kuitenkin rajansa. Henry Wuorila-Stenbergiltä minulla on suurin kokoelma, mitä yksittäisellä ihmisellä on tavattu, yhteensä noin 80 teosta. Henryn työt ovat rajuja, mistä tykkään paljon. Jukka Korkeilalta Kiasmaan menee yhteensä yhdeksän teosta. Koti oli minulla jossain vaiheessa niin täynnä, siis niin täynnä kuin olla ja voi! Ja onhan siellä teoksia vieläkin, jätin tietenkin itselleni joitain. Useimmat kuitenkin päätyvät tänne Kiasmaan jossain vaiheessa.
“Haluan tuntea taiteilijat henkilöinä, olisi kamalaa, jos en tuntisi! Taiteilijat on se, minkä kautta saan töistä paljon enemmän irti.”
Kuinka monta näyttelyä vuodessa ehdit kiertää?
Kaikkia ei tietenkään ehdi, mutta kyllä sanoisin että satoja. Jos käyn ulkomailla matkoilla, niin otan etukäteen selvää siitä mihin voisin mennä. Varsinainen kokoelmani sisältää vain kotimaista taidetta, mutta onhan minulla muutakin. Opiskelin aikanaan Venäjällä kieltä kaksi viikkoa ja sieltä ostin taidetta Pietarista kotoisin olevalta Sergei Bakinilta. En saanut itse tuoda teoksia tänne laivalla, joten taiteilija toi työt Suomeen itse. Nyt minulla on yhteensä seitsemän hänen työtään. Alexei Gordin on toinen, jonka töitä minulla on paljon. Hän on taiteilija, jonka löysin aikalailla itse. Lähdin Tallinnaan nähtyäni Facebookissa ilmoituksen Alexein näyttelystä ja otin häneen yhteyttä heti. Alexei tuli sitten itse esittelemään näyttelynsä minulle. Nyt minulla on häneltäkin vaikka kuinka monta kymmentä työtä.
Oletko usein suoraan yhteydessä taiteilijaan, kun kiinnostut jostakin teoksesta?
Olen kyllä ollut hirveän paljon suoraan yhteydessä. Haluan tuntea taiteilijat henkilöinä, olisi kamalaa, jos en tuntisi! Taiteilijat on se, minkä kautta saan töistä paljon enemmän irti. Jokaisen taiteilijan olen tavannut, toiset tietenkin tunnen paremmin kuin toiset. Taiteilijat saattavat joskus myös soittaa vaikka yölläkin, että pääseekö nukkumaan. Se on ihan hauskaa! Meillä on hyvä suhde, autan heitä sydämestäni ihan täysin. Taiteilijoiden kanssa olen niin elementissäni.
“Taidetta täytyy olla, koska se antaa meille elämän.”
Mikä mielestäsi on taiteen arvo?
Vaikea sanoa. Se on siinä, että jos taidetta ei olisi, niin me ei myöskään oltaisi. Taidetta tarvitaan joka paikassa. Se on ehdottoman tärkeää, kuuluu kaikille ja joka paikkaan. Taidetta täytyy olla, koska se antaa meille elämän. Taidetta ja taiteilijoita pitäisi arvostaa ja tukea enemmän yhteiskunnassa.
Onko taiteen merkitys tai rooli mielestäsi muuttunut ajan saatossa?
Varmasti on. Muistan aikanaan, kuinka taidetta inhottiin, halveksuttiin, jopa tuhottiin. Taide on nykyään saavuttanut jotakin sille kuuluvasta arvosta, mikä on pitkän työn tulos. Saan taiteesta mielettömän määrän tunnetta ja energiaa, suorastaan elän siitä! Tarvitsen vain vähän nestettä ja taidetta, niin pysyn kunnossa.
Mikä gallerioiden rooli mielestäsi on taiteessa?
Kyllä se on hyvin tärkeä. Kaikki galleriat ovat profiloituneet jotenkin omalla tavallaan ja tilansa kautta myös. Gallerioita tarvitaan ehdottomasti, niiden kautta taiteilija pääsee eteenpäin. Ennen vanhaan kai jotkut galleriat pitivät taiteilijoista huolta myös antamalla heille ruokaa, kangasta ja värejä.
“Saan taiteesta mielettömän määrän tunnetta ja energiaa, suorastaan elän siitä! Tarvitsen vain vähän nestettä ja taidetta, niin pysyn kunnossa.”
Miten hankkimasi teokset ovat valikoituneet?
Nuoret taiteilijat ja heidän tukeminen on minulle se juttu. Heiltä olen tilannutkin teoksia, jos ei ole voitu järjestää näyttelyä, tai sitten olen sopinut gallerian kanssa, että tietyt teokset ovat minulle varattuja. On myös keräilijöitä, jotka antavat gallerioille tehtäväksi ostaa töitä. Minä olen ostanut jokaisen työn itse, oman tunteeni kautta.
Mitä vinkkejä haluaisit antaa tulevaisuuden taidekeräilijöille?
Yleisesti kannattaa vain alkaa käydä gallerioissa, jokainen kyllä löytää itse sen mikä toimii ja mikä ei. Kaikille ei toimi kaikki, ei minullekaan. Kunhan kuuntelee omaa sydäntään, eikä ajattele sitä, mikä nyt myy tai ei, mikä on kysyttyä ja muuta. Mielestäni se olisi ihan täysin väärä lähtökohta hankkia taidetta.
“Toivoisinkin, että kun ihmiset tulevat katsomaan tätä näyttelyä Kiasmaan, niin he kokisivat jotakin suurta. Ei mitään sellaista kevyttä. Sanottakoon, että jokainen vaikka itkisi.”
Onko kokoelmasi teoksissa jotakin yhteistä piirrettä, jonka tunnistat?
Yleisesti ostamani työt ovat hyvin vahvoja. Toivoisinkin, että kun ihmiset tulevat katsomaan tätä näyttelyä Kiasmaan, niin he kokisivat jotakin suurta. Ei mitään sellaista kevyttä. Sanottakoon, että jokainen vaikka itkisi. Mielestäni taiteessa pitää olla se juuri, että ihmiset kokevat sen tunteiden kautta. Sanoinkin Kiasmalla, että olisi kiva, jos olisi sellainen itkuhuone täällä, sellainen pieni intensiivinen huone, jonne ihmiset voisivat mennä itkemään jos siltä tuntuu.
Onko sinulla itselläsi sellaisia teoksia, joiden äärellä puhkeat itkuun aina uudestaan ja uudestaan?
Kuule onhan niitä. Olen niin hullu tähän taiteeseen, jotenkin ihan seko näihin teoksiin! Esimerkiksi eräs Ray Rummukaisen työ nimeltä Kesken kaiken (2005), jonka ostin 2000-luvun alussa. Siinä on joku sellainen syvä juttu, joka minulla yhdistyy myös taiteilijan taustoihin ja elämäntapahtumiin. Siinä on vene, korppi ja sammakko, joka hakkaa rumpua. Se on mielestäni hyvin vahva työ, toivottavasti tulee myös tänne esille. Ray on saanut siinä jotakin todella syvää esiin. Se vain toimii.
“Yleisesti kyllä oma elämä on vaikuttanut paljon siihen, millaisia töitä olen eri aikoina hankkinut. Erityisesti viimeisen 20 vuoden aikana työt ovat olleet tyyliltään vahvempia. Olen myös tullut taiteen suhteen entistä kriittisemmäksi.”
Onko suhteesi johonkin teokseen muuttunut vuosien myötä?
On! Kerran, kun olin juuri ostanut teoksen ja tuonut sen kotiin, aloinkin ajatella, että tämä on ruma, että tämä ei toimikaan minulla. Nyt tämä kyseinen teos onkin minulle todella tärkeä, hirveän hyvä työ. Se tietääkseni tulee osaksi näyttelyäkin. Yleisesti kyllä oma elämä on vaikuttanut paljon siihen, millaisia töitä olen eri aikoina hankkinut. Erityisesti viimeisen 20 vuoden aikana työt ovat olleet tyyliltään vahvempia. Olen myös tullut taiteen suhteen entistä kriittisemmäksi.
Seppo Fränti toivoo, että Kiasman Hullu rakkaus -näyttely sytyttää ja saa kävijät herkistymään. KUVA: Katri Salmenoja.
Miltä nyt sitten tuntuu, kun poikaset lentävät pesästä?
Tuo määrä, mikä minulla taidetta on, on eräänlainen yhden ihmisen tekemä läpileikkaus tämänhetkisistä, elossa olevien taiteilijoiden töistä. Sen merkityksen huomaa oikeastaan vasta nyt, kun teokset ovat lähteneet kotoa. Iloitsen siitä kyllä sillä tavalla kuin voin kuvitella vanhempien olevan onnellisia siitä, että heidän lapsensa lähtevät turvalliseen ja hyvään ympäristöön, minkä koen Kiasman olevan. Täällä teoksia hoidetaan ihan käsittämättömän hyvin. Silloinkin minulle tuli itku, kun huomasin kuinka hyvin täällä pidetään töistä huolta. Kaikki katsotaan tarkasti ja käsitellään niin varovasti. Olin ihan, että ei voi olla totta, kun seurasin sitä.
“Haluaisin, että näyttely sytyttää ja pysäyttää, että ihmiset eivät juoksisi näyttelyä läpi, vaan katsoisivat ja kokisivat sen keskittyneesti.”
Minkälainen kokonaisuus näyttelystä on tulossa? Onko mukana sinulle tärkeimpiä teoksia?
Kiasman kanssa pohdittiin pitkään näyttelykokonaisuutta, että siitä tulisi minun näköinen. Meillä on ollut niin hauskaa, kun ollaan tehty tätä, että ei voi käsittää! Koko kolmas kerros tulee täyttymään teoksista. Tämä tila itsessään on minusta jo niin inspiroiva, sen mukana tulee välittömästi sellainen into! Mukaan tulee myös installaatioita ja jonkin verran veistoksia muun muassa Liisa Lounilalta. Jukka Korkeilalta tulee sellaisia teoksia, joita ei vissiin ole ollut vielä missään esillä Suomessa. On tärkeää, että joku muu näkee kokonaisuuden ja laittaa näkemyksensä siihen. Täällä on niin ammattitaitoista porukkaa, että luotan heihin täysin. Lähden itse varmuudeksi matkoille pystytyksen ajaksi. Kyllä silti uskon, että henkilökunta on kuunnellut juttujani ja laittavat esille myös sellaisia töitä, jotka ovat mulle erityisen rakkaita. He tuntevat minut niin hyvin.
Näyttely kuvastaa kokoelman kautta varmasti paljon juuri sinua itseäsi.
Se on ihan täysin mun juttu ja heijastaa minua hirveän paljon. Näin jokin aika sitten sellaisen unen, jossa tulin tänne Kiasmaan ja kaikkien piti vuorollaan esitellä itsensä. Oltiin jonkinlaisessa montussa, joka oli täynnä superlonia. Kaikilla oli yllään oudot vaatteet, joitain ihmisiä en edes tuntenut. Kun tuli minun vuoroni, aloin seistä päälläni, jolloin minulta tippuivat housut ja paita ja olin aivan alasti siinä. Tulkitsen, että uni heijastaa juuri sitä, että olen tämän näyttelyn edessä tavallaan vähän kuin alasti.
Miten toivoisit, että näyttely otetaan vastaan?
Haluaisin, että näyttely sytyttää ja pysäyttää, että ihmiset eivät juoksisi näyttelyä läpi, vaan katsoisivat ja kokisivat sen keskittyneesti.
Jäämme innolla odottamaan tulevaa näyttelyä, onnea vielä paljon siihen!
Kiitos! Se on niin pian ja vielä niin pitkään esillä, että olen ihan haltioissani! ∎
Seppo Fräntin kokoelmanäyttely Hullu rakkaus on esillä Kiasmassa 27.3.2020–10.1.2021. Lue lisää täältä.