Taidekriitikoille suunnatut Edvard Richter -matka-apurahat muuttuvat vuonna 2021 Signe Tandefelt -apurahoiksi. Signe Tandefelt (1879 –1943) oli taiteilija ja kriitikko, joka toimi Nya Pressenin kuvataidearvostelijana vuodesta 1912. Hufvudstadsbladetin kriitikkona hän toimi vuodesta 1917 aina kuolemaansa, vuoteen 1943 asti. Tandefelt opiskeli kuvataidetta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja maalasi Helsingin kaupunginmuseoon muotokuvajäljennöksiä merkkihenkilöistä.
Kirjallisuuslautakunnan puheenjohtaja Asko Mäkelä. KUVA: Katri Salmenoja
Taidehistorioitsija Rakel Kallio luonnehtii Signe Tandefeltia korrektiksi, mutta tiukaksi kriitikoksi. Etäisyyden säilyttäminen tarkasteltaviin asioihin näytti olevan hänelle tärkeää, mikä toi Tandefeltin teksteihin objektiivista ja vakuuttavaa sävyä. Matkoillaan ulkomaille Tandefelt oli kiinnostunut oman aikansa taiteen ilmiöistä. Sosiaalisesti hän kuului edistyksellisten leiriin. Tandefelt arvosti taiteilijan ehdotonta rehellisyyttä omalle näkemykselleen. Taiteilijan luovuuden kehittymiseen tarvitaan työtä, työtä ja edelleen hellittämätöntä työtä, oli Tandefeltin vakioneuvoja.
Taidekirjoittajille suunnatut Signe Tandefelt -apurahat ja Edvard Richter -palkinto kannustavat kriitikkoja ja kuvataiteesta kirjoittajia kirjoittamaan käsittelemistään asioista selkeästi ja ymmärrettävästi sekä taidepuhetta rikastuttaen.
Signe Tandefelt -apurahoja haetaan alkusyksystä Suomen Taideyhdistyksen ohjeistuksen mukaan. Myönnetyt apurahat jaetaan joulukuun alussa. Samalla julkistetaan myös Edvard Richter -palkinto, jota varten voi lähettää ehdotuksia kirjallisuuslautakunnalle lokakuun loppuun asti. Kirjallisuuslautakunta seuraa myös itse aktiivisesti kenttää ja huomioi tärkeiksi todettuja ilmiöitä kunniamaininnoilla. Lautakuntaan kuuluvat kuvataiteilija Johanna Lecklin, arvostelija Sini Mononen sekä puheenjohtajana arvostelija Asko Mäkelä.
”Parhaimmillaan arvostelu ja kuvataiteesta kirjoittaminen on innostavaa, näkökulmia ravistelevaa ja taiteen pariin johdattavaa ajattelua.” Asko Mäkelä
Rabbe Enckell teki hauskan maalauksen Arvostelu (1922), jossa kaksi aikansa arvostettua kriitikkoa Signe Tandefelt ja Sigrid Schauman tarkastelevat maalausta Enckellin debyyttinäyttelyssä kauhistuneen Enckellin seuratessa vieressä. Tuolloin nuoria taiteilijoita arvosteltiin ankarasti, opettavaisessa mielessä: Tandefelt totesikin nuorilla olevan vikoja, joita he eivät itse ymmärrä. Sata vuotta sitten, 1920-luvulla, moni piti nuorten taiteilijoiden ongelmana arkuutta. Vaikutteita haettiin mieluummin museoista kuin tuoreita ilmiöitä esittelevistä gallerioista jopa silloin, kun taiteilijat oleskelivat ulkomailla. Tämä on toisaalta ymmärrettävää: useimpien taiteilijoiden kielitaidot olivat puutteellisia, eikä kotimaan museoissa juuri nähty tunnettujen mestareiden teoksia. Se, mikä Pariisissa syntyneelle oli arkipäivää, oli nurmeslaiselle ihme. Tänä päivänä nuori taiteilija on aivan eri tilanteessa vaikutteiden ja teosten ymmärtämisen suhteen. Uusien ilmiöiden seuraamisessa ja niiden selväsanaisessa avaamisessa aikalaiskritiikillä on kuitenkin edelleen oma tehtävänsä. Kuvan teos: Rabbe Enckell, Arvostelu (Signe Tandefelt, Sigrid Schauman, Rabbe Enckell), 1922. KUVA: Stella Ojala / Amos Rex.
Asko: ”Suomessa on palkintoja, jotka palkitsevat taidekirjoja niiden ulkoasun perusteella. Suomen Taideyhdistyksen Signe Tandefelt -apurahat ja Edvard Richter -palkinto myönnetään ennen kaikkea kirjoituksen sisällöstä, kirjoittajalle. Viime vuosina Edvard Richter -palkittuja kirjoittajia ovat esimerkiksi esoteerisen taiteen tunnetuksi tekijä Nina Kokkinen, monipuolinen kriitikko Helen Korpak ja taidehistoriasta elävästi kirjoittava Harri Kalha. Heitä yhdistää rikas kieli ja kyky ajatella kuvaa monipuolisesti. Parhaimmillaan arvostelu ja kuvataiteesta kirjoittaminen on innostavaa, näkökulmia ravistelevaa ja taiteen pariin johdattavaa ajattelua.”
Sini: ”Perinteisen lehdistön rinnalle on Suomessakin kasvanut useita kuvataiteesta kirjoittavia verkkolehtiä ja taidekollektiiveja. Niistä Suomen Taideyhdistys on huomioinut muiden muassa Edit-median, Seiskan pojat, Biotaiteen seuran ja Sorbus-työryhmän.”
Johanna: ”Myös kuvataiteilijoiden tekemiä tekstejä on palkittu silloin, kun teksti on olennainen osa teosta. Palkittuja ovat esimerkiksi performanssitaiteilija Seppo Salmisen kuvataiteilijan kehityksestä kertova romaani sekä valokuvaaja Maija Tammen yhdessä visuaalinen tarinankertoja Ville Tietäväisen kanssa tekemä näyttelykatalogi, joka elää omaa elämäänsä myös itsenäisenä taidekirjana.”
”Kuvataidetta pohtiva kirjoittaja on kuvataiteilijan ohella ainoa, joka puolustaa kuvataiteen oikeutusta olemassaoloonsa.” Johanna Lecklin
Palkittuja kirjoja vuodelta 2020. KUVA: Katri Salmenoja
Asko: ”Aikaisemmin aiheutti jonkin verran sekaannusta se, että sekä palkinto että apurahat olivat Edvard Richterin nimellä. Tämä oli yksi syy korvata Edvard Richter -matka-apurahat Signe Tandefelt -apurahoilla. Korona-aika lopetti matkustamisen, ja oli sopiva hetki muuttaa kriitikoille suunnattujen apurahojen luonnetta pelkistä matka-apurahoista hankeapurahoiksi ja antaa hakijalle itselleen mahdollisuus päättää, mihin hankkeeseen apurahaa tarvitsee. Matkustaminen voi toki olla edelleen osa hanketta tai itse hankkeen tarkoitus. Arvostelijan on hyvä tuntea kansainvälistä kuvataidetta ja nähdä taidetta laajalti voidakseen paremmin suhteuttaa suomalaisen kuvataiteen maailman ilmiöihin.”
Johanna: ”Kuvataidetta pohtiva kirjoittaja on kuvataiteilijan ohella ainoa, joka puolustaa kuvataiteen oikeutusta olemassaoloonsa. Taiteen arvioija valikoi kuvataiteesta ne taiteilijat ja ilmiöt, jotka ilmaisevat jotain olennaista kuvataiteen kehityksessä. Molemmat ovat samassa tilanteessa: he ovat kiinnostuneita kuvasta, mutta kummallakaan ei ole tyhjentävää selvitystä sille, mikä kuva on.”
”Tärkeintä kuvataiteesta kirjoittavalle on luoda keskusteluympäristö, jossa kuvataiteella on tilaa muuttua – kriitikon tehtävä on sanallistaa taiteen uusiakin virtauksia.” Sini Mononen
Asko: ”Amerikkalainen taidemaalari Barnett Newman kirjoitti 1950-luvulla satiirisesti, että estetiikka merkitsee taiteilijalle yhtä paljon kuin ornitologia linnuille. Ajattelen, että ornitologit ovat kuitenkin myös tehneet tunnetuksi useita uhanalaisia lintulajeja ja pelastaneet ne katoamiselta tuntemattomuuteen. Näin tekevät myös kriitikot taiteilijoille.”
Johanna: ”Arvostelija voi pelastaa näkyvistä katoavaa taidetta. Kun Suomen Taideyhdistys nimesi apurahan kriitikko Signe Tandefeltin mukaan, haluttiin korostaa sitä, että hän oli vaativa ja pelättykin arvostelija. Hän pyrki kuitenkin perustelemaan kantansa ja etenkin kannustamaan kuvataiteilijoita tekemään työnsä vielä paremmin. Ornitologin tavoin Tandefelt myös seurasi aikaansa, hahmotti lajeja ja nosti esiin yksilöitä.”
Sini: ”Tärkeintä kuvataiteesta kirjoittavalle on luoda keskusteluympäristö, jossa kuvataiteella on tilaa muuttua – kriitikon tehtävä on sanallistaa taiteen uusiakin virtauksia. Hyvä kuvataidekirjoittaja tarttuu ennakkoluulottomasti uuteen ja pystyy kuvaamaan taiteen muuttuvia ilmiöitä.” •
Signe Tandefelt -apurahoja voi vuonna 2021 hakea sähköisellä lomakkeella 1.8–30.9. Linkki lomakkeeseen löytyy 1.8. alkaen täältä.
Taidehistorioitsija Rakel Kallio on tutkinut Signe Tandefeltin tuotantoa tutkimuksissaan Suoraan asiaan – piirteitä Signe Tandefeltin kriitikontyöstä (Kirjoituksia taiteesta 2: kuvataidekriitikkoja, taide-elämän vaikuttajia ja valistajia, Valtion taidemuseo, 1998) sekä artikkelissa Tärkeintä on olla vakava (Synteesi 1–2, 1987). Tutkimuksissaan Kallio arvioi myös Edvard Richterin työtä arvostelijana.
Comments