175-vuotisjuhlaansa viettävän Suomen Taideyhdistyksen rooli kotimaisen taidekentän rakentamisessa on ollut kiistatta merkittävä. Monipolvisen historiansa aikana yhdistys on järjestänyt taidearpajaisia, jakanut apurahoja ja palkintoja sekä edistänyt taiteen harrastamista muun muassa piirustusopetuksen muodossa. Yhdistyksen toiminnan toteuttaminen ja varojen jakaminen taiteelle edellyttää hallittua ja ajantasaista rahastonhoitoa, joka on ollut KTM Hannu Hokan asiantuntevissa käsissä vuodesta 1998 vuoteen 2021 asti.
Suomen Taideyhdistyksen messinkinen ovikilpi 1800-luvulta. Suomen Taideyhdistyksen arkisto. Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.
Yleiseurooppalaisen taideyhdistysliikkeen myötä myös Suomen yhdistyskentällä alkoi 1800-luvulla tapahtua. Ilmiön taustalla oli tarve tukea kotimaisia aikalaistaiteilijoita, edistää taiteen harrastamista ja tunnettavuutta sekä vahvistaa kansallista identiteettiä taiteen avulla. Ajatus Suomen Taideyhdistyksen perustamisesta tuotiin päivänvaloon ensimmäistä kertaa jo vuonna 1834. Taiteen arvostus haluttiin yhdistyksen perustamisen avulla vakiinnuttaa osaksi kansallisesti merkittävää yleissivistystä.
Eurooppalaisessa taideyhdistysliikkeessä oli etupäässä kyse porvariston taideharrastamisen järjestäytymisestä. Suomessa taideyhdistysliikkeen ympärille muodostui käytännössä koko taide-elämä, joka Suomen Taideyhdistyksen ensimmäisen sihteerin, lisensiaatti Zacharias Topeliuksen sanoin onnistuttiin luomaan ”miltei tyhjästä”. Keskeisintä Suomen Taideyhdistyksen toiminnassa on sen alkuajoista lähtien ollut kotimaisen taiteen tukeminen taideteoshankintojen sekä apurahojen ja palkintojen myöntämisen kautta. Tänä vuonna tehtävästään luopuva, vuodesta 1998 asti yhdistyksen rahastonhoitajana toiminut Hannu Hokka on toimivuosiensa aikana pitänyt huolen siitä, että taiteelle on riittänyt rahaa jaettavaksi.
Hannu: Päätyössäni toimin ympäristössä, jossa kaikki ymmärtävät talousasioita, mutta taiteen puolella tämä on harvinaisempaa. Vastapainoksi Suomen Taideyhdistyksessä on taideasiantuntemusta vaikka kuinka paljon. Minun tehtäväni on ollut ottaa kantaa erityisesti sijoitusasioihin ja varmistaa, että varsinaiselle toiminnalle riittää rahaa. Olen yhdistysurani aikana ollut mukana myös johtokunnan toiminnassa, tosin sielläkin enemmän rahastonhoitajan roolissa. Arvostan taidetta paljon, mutta itse olen siinä ihan amatööri. Vaikka taiteelliseen puoleen minulla ei ole ollut kompetenssia puuttua, olen ilahduttavasti voinut auttaa, kun on ollut talousasioista kyse.
Suomen Taideyhdistys on saanut lahjoituksia vuodesta 1965 lähtien Gerda ja Salomo Wuorion Säätiöltä sekä vuodesta 1968 lähtien William Thurings stiftelseltä. William Thuringin nimeä kantavilla palkinnoilla tuetaan vuosittain 35–45-vuotiaita kuvataiteilijoita.
Hannu: William Thuringin säätiön rooli on yhdistyksen kannalta keskeinen, sillä merkittävä osa yhdistyksen vuosittaisesta rahoituksesta tulee sieltä. Taiteen rahoitusta ajatellen on todella hieno juttu, että Suomen Taideyhdistys saa säätiöiltä vuosittain lahjoitusvaroja. Olemme todella kiitollisia siitä.
"Kun sijoitustoiminta on hallittua ja suunnitelmallista ja sen avulla voidaan toteuttaa toiminnan tavoitteita, se toimii myös käytännössä." -Hannu Hokka
KTM Hannu Hokka on toiminut Suomen Taideyhdistyksessä rahastonhoitajana vuodesta 1998. Kuva: Markku Pulkkinen.
Suomen Taideyhdistyksen myöntämien palkintojen arvo määriteltiin aikanaan kullan arvoon sidottuina dukaatteina, joita käytettiin Euroopassa vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Yhdistyksen varhaisesta kirjanpidosta löytyy merkintöjä myös dukaattien myynnistä saaduista tuloista. Kultarahakaupan sijaan toiminnan jatkuvuutta pidetään nykyisin yllä hallitulla taloudenhoidolla ja suunnitelmallisella sijoitustoiminnalla.
Hannu: Nykyisin yhdistyksen varat on hajautettu osakkeisiin, korkoihin ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin modernien sijoitusperiaatteiden mukaisesti. Sijoitustuotto määrittelee hyvin paljon sitä, miten varallisuus kehittyy ja miten avokätisesti tai niukasti voidaan rahaa jakaa. Olemme rakentaneet minimisummaa, joka voidaan kohdistaa taiteelle vuositasolla huonoinakin sijoitusvuosina. Sijoitustoiminnan riskit on pyritty mitoittamaan siten, että tämä on mahdollista. Ammattimainen salkunhoito on se, mitä olen yhdistyksessä parhaani mukaan edistänyt. Kun sijoitustoiminta on hallittua ja suunnitelmallista ja sen avulla voidaan toteuttaa toiminnan tavoitteita, se toimii myös käytännössä.
"On erityisen hienoa, että yhdistys tukee juuri nuoria taiteilijoita. Siinä on mielestäni yhdistyksen syvin olemus." -Hannu Hokka
Nuorten taiteilijoiden tukeminen on alusta asti ollut yhdistyksen pitkäjänteisen toiminnan kulmakivi. Enintään 35-vuotiaille kohdennettujen taiteilija-apurahojen lisäksi yhdistys jakaa apurahoja taidekirjoittajille. Yhdistyksen myöntämistä palkinnoista tunnetuin lienee vuonna 1857 perustettu Dukaattipalkinto, joka on Suomen taidepalkinnoista vanhin. Nuoremman polven taiteilijoille suunnattujen palkintojen lisäksi jo pidemmän uran taiteen parissa tehneille taiteilijoille on myös oma vuosittainen palkintonsa.
Vuonna 2020 palkintoja ja apurahoja jaettiin yhteensä lähes 300 000 euron arvosta. Lisäksi yhdistys hankki teosarpajaisia varten kaikkiaan 148 taideteosta. Hokka tunnustaa yhdistyksen historiallisen arvon sekä merkityksen taiteen ja erityisesti nuorten taiteilijoiden tukijana.
Hannu: Suomen Taideyhdistys on ainutlaatuinen instituutio Suomessa. Arvostan sen luomaa perinnettä, ammattimaista taiteen ymmärrystä sekä kiintymystä taiteen tukemiseen. On erityisen hienoa, että yhdistys tukee juuri nuoria taiteilijoita. Siinä on mielestäni yhdistyksen syvin olemus. Nuoria pitää tukea, koska silloin sitä ylämäkeä uralla on, eikä siinä vaiheessa varallisuutta juuri lainkaan. Kun ideat, luomisprosessi ja motivaatio ovat kohdallaan, tekemistä on hyvä tukea.
Suomen Taideyhdistyksen jakamien palkintojen arvo määriteltiin alkuaan dukaatteina. Kuvassa Alankomaiden Batavian tasavallan dukaatti vuodelta 1802. Kuva: Kansallismuseo. Rahakammion kokoelmat: Helsingin yliopiston raha- ja mitalikokoelma ennen 1920.
"Suomen Taideyhdistys on ainutlaatuinen instituutio Suomessa. Arvostan sen luomaa perinnettä, ammattimaista taiteen ymmärrystä sekä kiintymystä taiteen tukemiseen." -Hannu Hokka
Ensimmäiset taidelahjoituksensa Suomen Taideyhdistys otti vastaan jo 1800-luvun puolen välin tietämillä. Varsinaista taidekokoelmaa yhdistys ei ole kartuttanut vuosikausiin, vaan hankkimansa taideteokset yhdistys jakaa jäsenilleen vuosittaisissa teosarpajaisissa. Taidelahjoitusten sijaan merkittävä osa yhdistyksen toiminnan rahoitusta ovat yksityishenkilöiden tai yksittäisten toimijoiden tekemät rahalahjoitukset. Alkuaan keskeisemmässä roolissa olleiden jäsenmaksujen avulla voidaan nykyisellään kattaa lähinnä jäsenetuuksista koituvia kuluja, lahjoitukset sen sijaan merkitsevät suoraa tukea kotimaiselle taiteelle.
Hannu: Lahjoitukset ovat yhdistykselle erittäin tervetullutta rahaa, sillä niiden tuotot osaltaan mahdollistavat taiteen tukemisen. Vaikka lahjoitukset menevät kaikki samaan rahastoon, tilinpäätökseen voi kirjata lahjoitusta koskevan jatkuvan rahaston, minkä kautta lahjoittajan nimi jää elämään. Lahjoitusrahastolistassa on nykyisellään toistakymmentä nimeä.
Keisarillisen Suomen senaatin päätös 23.5.1843 Taideyhdistyksen perustamisesta ja sen sääntöehdotuksen hyväksymisestä. Suomen Taideyhdistyksen arkisto. Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria. Kuva: Kansallisgalleria.
Taideyhdistysliikkeen taustajoukot muodostuivat alkuaan yliopistomiehistä ja varsin suppeasta sivistyneistöstä, joka oli aktiivisesti mukana maan muussakin kulttuuritoiminnassa. Suomen Taideyhdistyksen kulku suurmieskulttia ylläpitävästä yhteentulemasta noin 1400 jäsenen valtakunnalliseksi yhdistykseksi on arvatenkin pitänyt sisällään mitä moninaisempia vaiheita. Omalta yhdistysajaltaan Hokalle on painunut mieleen erityisesti yhdistyksen johtotehtävissä toimineiden henkilöiden omalaatuiset ja välillä voimakkaatkin tavat toimia.
Hannu: Tulin taloon rahastonhoitajaksi, kun diplomaatti Jaakko Iloniemi toimi johtokunnan puheenjohtajana. Arvostin häntä jo diplomaattina ja yleispoliittisena hahmona. Puheenjohtajan tehtävässä hänen karaktäärinsä ja karismansa oli melkoisen vakuuttavaa, ja tästä syystä jo ensimmäisestä johtokunnan kokouksesta lähtien oma arvostukseni yhdistystä kohtaan nousi merkittävästi. Iloniemen tapa johtaa oli tyylikäs ja aristokraattinen, keskusteleva myös. Se on jäänyt erityisesti mieleen. Jo pelkästään minun yhdistysaikanani mukana on ollut hyvin monenlaisia persoonia, joista jokaisella on ollut omat toimintatapansa. Toiset ovat olleet vuorovaikutustyyliltään haastavampia ja niukkasanaisempia, toiset avoimempia, mutta kaikkien kanssa on tultu toimeen.
"Digitaalisuuden sekä tiimien johtamiseen liittyvien muutosten myötä yhteistyön tarve on korostunut." -Hannu Hokka
Suomen Taideyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana toimineen diplomaatti Jaakko Iloniemen karismaattinen johtamistyyli on jäänyt Hokan mieleen. Kuva: Ulkoministeriön arkisto.
Hokan mukaan toimintakulttuurin muutoksen voi yhdistyksessä, ja kenties koko taiteen kentällä, nähdä selvästi.
Hannu: Johtokunnan vuorovaikutus on vuosien mittaan parantunut, ja toki yhteistyö on yleisesti muuttunut myös yhteiskunnan kehittyessä. Digitaalisuuden sekä tiimien johtamiseen liittyvien muutosten myötä yhteistyön tarve on korostunut. Se, että välillä syntyy näkemyseroja, on tervettä. Näinkin pitkään Suomen Taideyhdistyksen toimintaa nähneenä on sanottava, että keskeistä yhdistykselle on kuitenkin ollut aina aito kiinnostus taiteen tukemiseen sekä yhteisen tekemisen kehittämiseen.
Suomen Taideyhdistyksen rahastonhoitajan tehtävästä sivuun astuminen sinetöi merkittävän rupeaman Hokan työuralla. Tuoko muutos kenties mukanaan myös haikeutta?
Hannu: Tavallaan on haikeaa kyllä, tämä on ollut niin mahtavaa aikaa. Olen saanut olla näyteikkunapaikalla Suomen taiteen rahoituksessa. Ehkäpä 23 vuotta riittää kuitenkin ihan hyvin yhdelle henkilölle. Jatkajallani Arto Jurttilalla tuntuu olevan oikein hyvä kipinä ja osaaminen tehtävään, ja on oikein tehdä vaihdos nyt. Toivotan Artolle menestystä työssään ja samalla haluan tietenkin onnitella juhlivaa yhdistystä. 175 vuotta suomalaisen taiteen puolesta on kunnioitettava aika. Toivotaan, että yhdistys säilyy elinvoimaisena ja uudistuvana myös tulevaisuudessa. •
Taustatiedot Suomen Taideyhdistyksen historiasta: Dukaatti. Suomen Taideyhdistys 1846–2006. Toim. Rakel Kallio. (WSOY 2006)